Minulla oli yksinkertaisesti sanottuna satumainen onni elää koko lapsuus satumaailmassa. Jo ennen ensimmäistä, vuonna 1953 ilmestynyttä satukirjaansa ”Metsässä tapahtuu” (ilmestyi 1995 nimellä ”Ikihongan salaisuus”) sittemmin Suomen eturivin satu- ja lastenkirjailijoihin kuulunut Kaija-äitini sekä kertoi meille kolmelle lapselleen (Outi oli syntynyt tammikuussa 1946) omia satujaan että viitoitti meille tien muiden sadunkertojien alati kiehtovaan maailmaan. 

Oman lapsuuteni todellinen satujen sankari oli poika, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi, ja luinkin skottilaisen  J.M. Barrien kirjoittaman Peter Pan -kirjan yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä minussa jo noina vuosina alkoi itää ajatus joulupukista. Yhteistä Peter Panille ja joulupukille on mm. se, että kun toinen osasi lentää onnellisten ajatusten ja taikapölyn voimalla, niin itse olen joulupukkina kertonut osaavani lentää poroineni taivaankannen halki joulupukin taikasormuksen voimalla, mutta vain jouluyönä.

Ja joulupukkina voin taata, että jokainen joka koskettaa taikasormustani, saa itselle yhden huikean voimaominaisuuden. Ja se on mahtava voima, jolla voi tehdä hyvää muille ihmisille!

Tonttukoulun jälkeen tonttuarmeijaan ja tonttuyliopistoon

Niinä vuosina kun olin ikään kuin kasvamassa joulupukin mittoihin niin fyysisesti kuin henkisestikin, saatoin loppuun oppivelvollisuuteni käymällä ensin neljä vuotta kansakoulua ja sitten oppikoulun, jonka päätyttyä sain painaa päähäni valkolakin toisena ”virallisena päähineenäni”. Olinhan jo kolme vuotta aiemmin ottanut ensimmäisen kerran vastaan joulupukin tehtävät – tietämättä silloin jouluna -61 joulupukkiurani pituutta, jolle ei vieläkään loppua näy. 

Valkolakkiin päättyneen koulunkäyntini eli tonttukoulun jälkeen edessä oli vielä ”miesten koulu” – minulle tonttuarmeija – jossa itse vietin yhdentoista kuukauden oppimäärään rannikkotykistössä Mauno-isäni tapaan, vaikka en enää varsinaisessa tonttuiässä ollutkaan.

Ja kun en ehkä joulupukkitaustastani johtuen tuntenut omakseni opiskelua valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa, jonka suoria edeltäjiä olivat jo vuonna 1640 perustettu Kuninkaallinen Turun Akatemia ja sen jatkajana vv. 1828-1919 Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto, otin ja lähdin erilaisten myötämielisten sattumusten seurauksena opiskelemaan joulupukin uralleni luontaisesti kuuluvaa nuorisotyötä Tampereen yliopistoon, jota voin hyvällä syyllä ja kokemuksella kutsua tosi positiivisessa hengessä aidoksi tonttuyliopistoksi.

Suoritettuani siellä nuoriso-ohjaajan eli minun tapauksessani ”tonttukandin” tutkinnon olin toiminut joulupukin vaativassa tehtävässä jo parinkymmenen joulun ajan! 

Hoidettuani nyt reilusti yli puolen vuosisadan ajan joulupukin vaativia tehtäviä sekä rauhan ja hyvän tahdon että joulun taianomaisen sanoman lähettiläänä lukuisissa maissa niin Euroopassa kuin Aasiassakin haluan jälleen kerran todeta, että kyllä minulle on suotu satumainen onni tehdä hyvää! 

Oikean joulupukin matkassa

Oma joulupukkitarinani aina vuoden 2011 kesään saakka on luettavissa saman vuoden jouluna ilmestyneessä muistelukirjassani ”Oikean joulupukin matkassa”, jonka pitkässä esipuheessa kerron vierailustani erityisesti Japanin itärannikolla sijaitsevassa Tohokun maakunnassa. Ne muutamat päivät tsunamin saman vuoden keväällä paikoin totaalisesti tuhoamissa kaupungeissa ja kylissä ovat ikuisiksi ajoiksi piirtyneet mieleeni. Vielä tänäkin päivänä ajatukseni ovat sekä sukulaisiaan, ystäviään ja kanssaihmisiään menettäneiden että henkiin jääneiden tohokulaisten luona.